Ravintola Carelia, Ravintola KuuKuu ja Ravintola Kuu sekä Viinibaari Apotek kuuluvat yksityiseen hotelli- ja ravintolayhtiöön yhdessä Hotelli Finn:n ja Café Tin Tin Tangon kanssa. Yhtiöömme kuuluvat myös viinien maahantuontiliike Carelia Wines.
Tavoitteenamme on olla alamme houkuttelevin työnantaja. Suurena osatekijänä vastuullisuustoiminnassamme on myös henkilökuntamme hyvinvoinnista huolehtiminen. Tarjoamme kilpailijaverrokkeitamme paremmat henkilökuntaedut ja henkilöstömme saa laajan terveysvakuutuksen.
Ammatillinen kehittyminen on meille kunnia-asia ja monet pitkäaikaisista työntekijöistämme ovatkin suorittaneet työsuhteidensa aikana erilaisia täydennyskoulutuksia ja edenneet organisaatiossamme esihenkilö- ja liikkeenjohdollisiin tehtäviin. Teemme henkilökunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämiseen tähtäävää kehitystyötä myös jokapäiväisessä toiminnassa. Osoituksena toimenpiteidemme onnistumisesta henkilökuntamme vaihtuvuus onkin huomattavasti alan keskiarvoa matalammat, kuten myös sairauspoissaolot.
TYÖSUHDE-EDUT 2023
Alennus -50% kaikesta ruoasta ja juomasta (kaikki juomatuoteryhmät) omissa paikoissa
SMARTUM kulttuuri-/ liikuntaseteleitä 200 €/ vuosi
SMARTUM työmatkaetu 200€/ vuosi
Palkitsemismalli: jopa 1200€/ vuosi
Kun yksikkökohtaiset kuukausitavoitteet saavutetaan, jokainen työntekijä saa 100€ palkkion
Työterveyshuolto: vakuutamme sinut paremmin kuin yksityishenkilönä on mahdollista.
Työkengät: 50€ tuki/ vuosi
Järjestämme koulutusta ja tuemme ammatillista kehittymistä
Hieronta -50%, myös osteopatia: Flexus Töölö
Hotelli Finn`ssa -30% huonehinnasta
Rekrytointipalkkio 1000€
Suosittele meille hyvä tyyppi työkaveriksi!
Saat bonuksen hänen vakinaistamisensa yhteydessä.
”Arvostan työnantajassani sen tarjoamaa tukea jatkokouluttautumiselleni. Työyhteisönä olemme tiivis porukka, jossa jokaisen vahvuudet pääsevät esille. Viihdyn työssäni, koska voin työlläni konkreettisesti vaikuttaa millainen kokemus asiakkaalla meillä on. Olen viihtynyt samalla työnantajalla, koska minulla on ollut mahdollisuus kehittää itseäni ja ammattitaitoani rivityöntekijästä esimieheksi. Meillä asiat hoidetaan tarkasti ja ammattitaidolla, muttei liian vakavasti! ”
– Laura, keittiö, työsuhteessa 6 vuotta-
”Olen viihtynyt samalla työnantajalla, koska minua koulutetaan ja haastetaan työssäni. Minua aidosti kuunnellaan! Tunnen työpaikkani ja työnantajani turvalliseksi varsinkin näin erikoisena pandemia-aikana. Työyhteisöni on innostava ja täynnä upeita ammattilaisia.”
-Susanna, sali, työsuhteessa 3 vuotta-
” Meillä voin myydä tuotetta suurella ylpeydellä sekä ruoan että viinin osalta. Koen saavani arvostusta työnantajalta.
Työyhteisömme on ihan huikea! ”
-Marjo, sali, työsuhteessa 6 vuotta-
Mikäli opiskelet kokiksi tai tarjoilijaksi, olet tervetullut suorittamaan työssäoppimisjaksojasi meille.
Lähetä hakemuksesi osoitteeseen rekry@ravintolacarelia.fi